Pyylevä, hyvin lyhyt, valkopartainen tonttu työskentelee korkean tunturitalon ylimmässä kerroksessa Korvatunturilla. Päivittäin saapuessaan töihin tonttu kävelee 500 askelmaa ylös pajaansa.

Saunamökki muuttuu työhuoneeksi. Seuraan tuulta, säätiedotuksia, merta, taivasta, tähtiä. Luonto esittää loppumatonta pantomiimia. Värit vaihtuvat, taivas leiskuu lilaa ja pinkkiä. Ajatus kiitää pitkin öistä linnunrataa. Teen pitkiä soutulenkkejä ja retkeilen lähisaarilla. Ahmin saaristokirjallisuutta. Ympyräni sulkeutuu. Alan viihtyä erakkoelämässäni. MONI on selvästi tehnyt saman valinnan. Mökkirannat ovat edelleen täynnä veneitä. Paikallinen ruokakauppias kertoo, että syksyllä on ollut asiakkaita kolmannes enemmän kuin normaalivuonna. Olen aina kammonnut aamuja ja kylmää vettä. Nyt voin kokeilla erilaisia persoonia. Miltä tuntuisi olla kylmäuimari-aamuihminen? Säntään jo varhain hereille ihailemaan nousevan auringon valoteatteria ja loiskuttelen saaristomeressä. Kylmä vesi on kuin pieni humala ilman krapulaa. Kroppaan hyökyy hormoneja: kortisolia, adrenaliinia ja endorfiinia. Jään koukkuun tunteeseen ja hymähtelen kelvottomalle aiemmalle itselleni. Aila-myrskyn alla syyskuun puolessa välissä sidon alumiiniveneen viidellä köydellä laituriin ja linnoittaudun sisätiloihin. Yöllä heräilen tuulen rytinään nurkissa. Mökkikallion komea kelopuu kaatuu, ja sähköt katkeavat.